LAHTI BLOCK PARTY STAGE ohjelma 2017

Kuva: Sonia Pihlajamäki



















Lahti Block Partyn päiväohjelman musiikkitarjonnasta tänä vuonna vastaa seuraavat 
artistit:

ko 15 Ville Nurminen
Ville Nurminen on kiertänyt esiintymässä ja puhumassa mm. lastenkodeissa, jonka lisäksi keväällä aloitettu Hyvän mielen -koulukiertue jatkuu taas syksyllä 2017.

klo 16 Flanelli
Flanelli on tuore nuori kvartetti Tampereelta. joka luo mukaansatempaavaa ja helposti lähestyttävää folkpoprockia. Yhtye on tunnettu positiivisesta energiastaan ja kutkuttavista sanoituksistaan. Pojat vetävät kunnon Block Party -turneen, koska aiemmin päivällä heidät on mahdollista nähdä myös Helsingissä!
"Me rakastutaan ihmisiin ja ollaan ennemmin pehmosia kuin turhan koviksia, ehkä se on tän meidän jutun ydin."

klo 17 Jadelia
Jadelia on lahtelainen laulaja-lauluntekijä, jonka viimeisin julkaisu on viime syksyn neljästä kappaleesta koostuva EP-levy "Seisotko vierelläin".
Levy-yhtiöstä riippumaton artisti jatkaa omannäköisensä herkän, melodirikkaan ja sanoituksiin painottuvan musiikin tekoa. Lauluissa on läsnä toivo, joka kannustaa kulkemaan ja katsomaan aina eteenpäin. Jadelia haluaa herättää musiikillaan tunteita ja ajatuksia tärkeistä asioista.

klo 18 Varjottaret
Varjottaret on lahtelainen kahden naissolistin yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät suomenkielinen elektropop ja, mikä hienointa, sähkökantele! Katustagella mukana myös Ilmari Myllynen (koskettimet) ja Jukka Teerisaari (lyömäsoittimet).

klo 19 Herra Viiksi
Herra Viiksi on Itä-Lahen Uudessakylässä (Nyby på svenska) kasvanut positiivisen energian ja viiksien ilosanoman lähetti. Hänen tarinansa ja Herra Viiksi -perheen loihtimat diskopainotteiset funkrock-rytmit vapauttavat mielesi ja muu seuraa perässä.
On aika tanssia murheet pois ja kokea Herra Viiksi!

klo 20 Imppu
Imppu on kasarihenkistä elektropoppia tekevä syntikkavelho ja sooloartisti Lahesta. Hän on keikkaillut Suomen kamaran lisäksi Berliinin klubeilla jo muutamaan otteeseen. Mainetta onkin karttunut energisenä ja mukaansatempaavana live-esiintyjänä. Viime keväänä menestystä tuli brittiläisen Electronic Sound -lehden remix-kilpailussa, jossa Imppu nappasi ykkössijan tulkinnallaan ex-Kraftwerk-jäsen Wolfgang Flürin biisistä. Lahden MM-kisoissa Imppu-show villitsi monituhatpäistä yleisöä kolmena iltana torin Medal Awards Plazalla.
Oman materiaalin lisäksi Imppu on ihastuttanut ja hämmästyttänyt yleisöä myös Matti Nykänen- ja Duran Duran-tribuuteillaan, joista jälkimmäisessä on mukana myös bändi. Block Partyilla Rautatienkadulla nähtävä Imppu-artisti on yhden miehen totaalinen popspektaakkeli, joka sulattaa kivisydämenkin. 

klo 21 Another Thing
Energistä ja melodista rockmusiikkia tekevä Another Thing on valmiina nousemaan lavalle ja virittämään bileet uudelle tasolle. Tule sinäkin fiilistelemään lahtelaista rockia Rautsikalle!


Lisäksi klo 16:45 Lahti Block Partyn stagella jaetaan Lahti Seuran Vuoden nuori lahtelainen -palkinto ja muina tunteina aina 10 min ennen esiintyjän aloittamista Möysän Nuoriseuran tanssijat laittavat shown pystyyn stagen edessä!

Varjottarien kaiken aikana on myös mahdollisuus ihailla livemaalausta, kun taiteilija Nina Lindeberg asettaa telineensä lavan eteen ja antaa musiikin viedä.





Kommentit

Suositut tekstit